Project Description

Olkavarsien plastiikka

Õlavarte plastika

Operatsioonist


Leikkauksesta

Olkavarret ovat alueita, joihin sekä naisilla että miehillä kertyy helposti liiallista rasvakudosta. Niin rasvakudos kuin riippuva ihokin (tai molemmat) voivat kuitenkin aiheuttaa epämiellyttävyyttä vaatteiden valinnassa, julkisessa paikassa uidessa, mutta myös yleisemmin itsetunnolle. Olkavarsien plastiikka antaa mahdollisuuden korjata tätä ongelmallista aluetta ja siten antaa vahvistusta elämänlaadun kohottamiseen ja itsevarmuuteen.

Olenko sopiva ehdokas?

  • Jos painon muutosten tai ikääntymisen tuloksena on syntynyt liiallista ihoa

  • On aiheutunut kudosten velttoutta merkittävän painon menetyksen, esimerkiksi lihavuusleikkauksen seurauksena

  • Jos olkavarteen on kertynyt rasvakudosta ja syntynyt ihon veltostumista

  • Jos ihon laatu on heikko ja/tai ihossa on venytysjuovia

  • Jos haluat hyväkuntoiset ja hoikemmat olkavarret

Ennen leikkausta

  • Anna verianalyysit ja jos olet vanhempi kuin 50-vuotias, tulee tehdä myös sydänsähkökäyrätutkimus (EKG)

  • Parhaan tuloksen saamiseksi pidä painosi vakaana ennen leikkausta

  • Ennen leikkausta lääkäri merkitsee ihollesi leikkauskohdat, kertoo leikkauksen kulusta ja odotettavissa olevista tuloksista

Leikkauksen aikana

  • Olkavarsien plastiikkaleikkaus kestää noin 1-2 tuntia ja se suoritetaan nukutuksessa

  • Leikkauksen aikana käsivarsistasi poistetaan liiallinen iho yhdessä ihonalaisen rasvakudoksen kanssa, tarvittaessa suoritetaan koko olkavarren alueen rasvaimu. Tarvittaessa haavaan jätetään dreeni.

Kuntoutuminen

  • Leikkauksen jälkeen vietät yhden yön viihtyisällä yksityisklinikallamme, jossa ystävällinen henkilöstömme huolehtii Sinusta

  • Leikkausta seuraavana päivänä lääkäri tarkastaa Sinut, antaa suosituksia haavan hoitamiseen, turvotusten laskemiseen ja kipuhoitoon. 10-14 päivää myöhemmin ompeleet poistetaan

  • Parhaan tuloksen saavuttamiseksi tulee käyttää tukevia alusvaatteita. Alkuun 4-5 viikkoa jatkuvasti, sitten vain fyysisen rasituksen yhteydessä

  • Olkavarsien plastiikkaleikkauksesta kuntoutumiseen suosittelemme ottamaan 1 viikon sairausloman

  • Kevyttä urheilullista toimintaa voit alkaa harrastaa 1 viikon kuluttua. Täydellä kuormituksella voit urheilla vasta 4-6 viikkoa leikkauksen jälkeen

  • Saavutettu tulos on parhaiten nähtävissä noin 6 kuukauden kuluttua leikkauksesta, jolloin keho on ehtinyt kuntoutua

Mistä aloitetaan?

Jos reisien olkavarsien plastiikka kiinnostaa Sinua, tule ensin lääkärimme konsultointiin. Tapaamisen aikana saat kertoa toiveestasi, huolestasi ja odotuksistasi, lääkäri voi taas kokemuksiinsa tukeutuen löytää juuri Sinulle sopivimman ratkaisun. Tarvittaessa yhdistämme ylimääräisen ihon poistamisen yhdessä rasvaimun kanssa.

Konsultoinnin yhteydessä arvioimme terveystilaasi, löydämme parhaan leikkausmenetelmän, selvitämme arpien sijainnin ja mahdollisesti liittyvät komplikaatiot, ja jos olet leikkaukseen sopiva, voimme myös heti varata leikkaukselle ajan.

Lääkärimme ovat kansainvälisen plastiikkakirurgian seuran ISAPS:n jäseniä, he puhuvat niin viroa, venäjää, englantia kuin suomeakin ja suhtautuvat kehoosi yhtenä kokonaisuutena ja toivovat aina Sinulle parasta!

Hinnasto

Olkavarsien plastiikka – alkaen 2500 €
Katso koko hinnasto

Lääkärisi

Dr Jüri Kullamaa

Dr Pille Kirjanen

Dr Mart Eller

Dr Heiko Atna